Yllä olevaan kysymykseen tuskin kukaan osaa tarkkaa vastausta antaa. Seuraavassa huomioita ja pilottitutkimuksen tuloksia. Monasti monet lapset ovat luonnostaan luontoa rakastavia. Itsekin nostin kuivalla kovalla maalla olevat eksyneet kastemadot auringonpaahteesta multaan, kun tunsin niin suurta myötätuntoa niiden kärsimystä kohtaan. Enkä suinkaan ole ainoa, monet ovat kertoneet tehneensä samaa ja ovat edelleen eläimiä ja luontoa rakastavia.
Richard Louv kuvaa kirjassaan Last Child in the Woods, miten nykyajan lapset ovat kadottaneet luontoyhteyden. Lapset aikuisten innoittamina haluavat esineitä, pelejä, katsoa televisiota. Monet tutkimukset osoittavat, että ne vanhemmat, jotka vievät lapsensa luontoon, saavat aikaan ikimuistoisen yhteyden ja kaipuun tarkastella ja rakastaa luontoa. Seuraavassa muutamia yksinkertaisia ehdotuksia luontorakkauden innoittamiseksi.
Vie lapset niin usein kuin mahdollista puistoon, metsään, rantaan ja innosta lasta löytämään sieltä jännittäviä hauskoja asioita. Kerro tietoja, tarinoita, satuja puista ja kaikesta, mitä näette. Haistelkaa, maistelkaa, koskettakaa ja iloitkaa. Auttakaa jos näette pulassa olevia eläimiä. Kerro, että jokainen eläin on tärkeä, kaikilla on oma tehtävänsä. Ihailkaa luonnon, maiseman ja auringon, kuun ja tähtien kauneutta.
Syökää ja kerätkää luonnon antimia. Tehkää luonnosta leluja, musiikkivälineitä, orkesteri kivistä, tikuista. Kasvattakaa yhdessä viherkasveja ja yrttejä ikkunalla, parvekkeella tai pihalla. Laulakaa siemenille, vesille ja mullalle kiitoslauluja. Kertokaa uskomaton tarina siemenen kasvusta isoksi kukaksi, puuksi. Kertokaa, miten maailman esineet ovat peräisin luonnosta, muovikin öljystä.
Jos mahdollista, käykää kotieläintarhoissa, eläintarhoissa ja ihmetelkää niiden elämää yhdessä. Kurkistakaa mehiläisten maailmaan, tositarinoiden kautta niiden ihmeellisestä tavasta tehdä hunajaa. Koristakaa kotia yhdessä kivillä, kävyillä, oksilla. Kun syötte hedelmiä, kertokaa niiden kotimaasta, miten ne kasvavat ja miten pitkä matka niillä on ollut tulla Suomeen. Menkää metsään, rannoille, puistoon, pihaan. Ja tehkää lasta innostavia luontoyhteysharjoituksia.
Pidin luontoleiriä pojille järven rannalla kesällä. Luontoleirillä olevat pojat olivat sijoituslapsia ja monella oli aika rankka tausta. Kokeilin kuitenkin helppoja luontoyhteysharjoituksia, esimerkiksi etsi itsellesi voimapaikka, voimapuu tai voimakivi. Kerro miksi juuri tämä puu, kivi paikka on sinun voimapaikkasi. Kuuntele ja kysy ja anna lapsen kertoa tai olla kertomatta, mitä lapsi haluaa. Toinen harjoitus voisi olla etsiä jännittävin paikka. Ja kerro miksi se on jännittävin. Pyysin lapsia etsimään luonnosta sellaista, mikä olisi kivointa tulevaisuudessa. Useat pojista tekivät kivistä ison kalan, koska halusivat onkia suuren kalan. Tämä oli kivointa.
Pyysin lapsia etsimään myös kauneimman kiven. Opetin lapsia, kuinka voit laskea kivillä erilaisia laskuja. Kerroin myös kivien tarinoita ja vaikutuksia. Hieroimme lämpimillä kivillä toistemme jalkapohjia – olipa hauskaa.
Illalla kun luontoleirillä oli aikaa sytyttää nuotio, pyysin poikia etsimään keppejä ja kun he laittoivat kepin tuleen, pyysin, että pojat kertoisivat omista peloistaan ja heittäisivät pelkonsa tulen poltettavaksi. Luontoleirillä kaikki pojat kertoivat peloistaan ja kun keppi paloi, lausuimme vahvistuksia – pelko palaa pois – ja keskustelimme peloista.
Pojat rakastivat näitä harjoituksia ja halusivat niitä kokea joka päivä.
Aamuisin kiitimme eri ilmansuuntia ja luontoäitiä ja taivasta. Kiitimme vedestä ja luonnon antimista. Vaikka pojat olivat ns. hankalassa iässä, 9–13-vuotiaita, he halusivat osallistua ja olivat mukana. Luonnon kiittämisestä tuli ihan päivittäinen tapa ja luontosuhde oli laajentunut ja syventynyt. Kun viikko oli lopussa, pojista näki sen surun, mitä oli siirtyä takaisin koneiden ja melun maailmaan. Pojat olivat tuoneet pelejä mukanaan ja leiripaikassa oli televisio. Emme kieltäneet mitään, mutta koko viikon aikana pojat eivät halunnetkaan pelata tai katsoa televisiota. Jokainen päivä oli niin kiva ja mielenkiintoinen, että uni tuli heti ja aikaa ei riittänyt peleille.
Ilo ja hyvä olo luonnossa turvallisen aikuisen seurassa, rauha ja aika kasvattavat luontoa rakastavaa lasta. Kun on oppinut rakastamaan luontoa, on rakastava myös ihmisille. Olemme yhtä, samaa Luojan kokonaisuutta.
Luonto itse on suurin opettaja. Luonto ilmaisee ihmeellistä hoivaa ja rauhoittamista. Joku voisi sanoa kaiken hyväksyvää pyyteetöntä rakkautta. Luonnon olemus on siten ei vain fyysisesti hoitava vaan myös henkisesti. Lapsi aistii sen suoraan ja siksi lapset useimmiten tykkäävät olla luonnossa. Ilo ja elämykset ovat voimakkaita, ja lapsi saattaa innostua riehumaan, juoksemaan, hyppimään, mikä on vain hyvä asia. Joskus rahoittamiseen voi käyttää intiaanikävelyn ohjausta. Laitat jalan hitaasti maahan, niin että alat hiipiä todella hiljaa, hitaasti tunnustellen ja katsellen eri suuntiin, ikään kuin intiaanit. Tämä leikki tuntuu lapsista hauskalta, koska yritys olla aivan hiljaa mutta liikkuen viehättää. Samalla voi pyytää katsomaan miten eläimet lähellä toimivat. Lapsen ja nuoren kyky siirtyä toisesta tavasta toiseen on hyvin nopeaa ja herkkää.