Riitta Wahlström, 2018
Metsä suomalaisuuden ydintä
Lapsuudessani asuin kaikki kesät metsässä ja metsän läpi kävelimme pientä kinttupolkua pitkin maitoa maatalosta hakemaan. Kinttupolun varrella oli suolampi ja siellä kuulemma asui Pömppö-niminen peikko, joka saattoi napata kiinni. Lapsen mielessä tämä kaikki oli aivan totta, niinpä lammen lähelle ei koskaan menty. Vastaavanlaisia metsäkokemuksia lienee edelleen suurimalla osalla suomalaisia, vaikka urbanisaatio ja turismi on nakertanut tämän perinteen, viettää lapsuuden kesät mökeillä, metsäympäristössä. Metsät olivat muinoin luonnonmukaisia, eivät kuten monasti nykyään saman ikäisten puiden puupeltoja tai jopa kitukasvuisten mäntyjen aukioita. Metsä oli täynnä eri-ikäisiä puita, puroja, pikkuisia polkuja ja se oli sekä turvallinen ja suojaisa, mutta toki pelättiin petoja. Petoeläimistä saatiin muinoin kuitenkin turkiksia ja ruokaa. Metsä oli kaikki kaikessa, eipä ihme, että suomalaisia kutsuttiin muissa maissa metsäsuomalaisiksi. Suomihan oli suomaata, kirjottu metsällä ja järvillä. Vieläkin Suomi on maailman metsäisimpiä maita.
Valtava muutos kuitenkin tapahtui ja metsiämme alettiin parturoida tehokkaasti ja mittavasti sotien jälkeen. Varsinkin Pohjois-Suomessa tehtiin kymmenien neliökilometrien (pahimmillaan jopa 200 neliökilometrien) avohakkuita. Sen jälkeen istutetut yhden lajin puupellot-räkämänniköt eivät metsiä enää olleet, vaan raiskattu metsän ekosysteemi. Luennoin kerran noin parille sadalle terveydenhuollon ammattilaiselle metsän hoitavista voimista. Keskustelimme myös, millainen metsäympäristö on lääkinnällisin. Koulutuslaitoksen rehtori nousi seisomaan ja alkoi kertoa, miten hän itkee nähdessään avohakkuuaukean. Monet kertoivat, että sotilaallinen puupelto aiheuttaa masennuksen ja epätoivon tunteen. Metsä, joka oli koettu elvyttävän ja antavan monenlaisia ravinto- ja tarvikeaineita, olikin muuttunut sellukattiloiden raaka-ainevarastoksi.
Jos 1950–2010 lukujen aikana olisikin taloudellinen nousumme tehty perinteisellä jatkuvan kasvatuksen ja poimintahakkuun tavalla, olisi meillä jäljellä terveysmetsät ja huomattavasti terveemmät vesistöt.
Luonnonmukainen, monimuotoinen metsä elvyttää
Tyrväisen 2007 ja Korpelan ym. 2010 tekeminen tutkimusten mukaan kaupunkien ulkopuoliset alueet parantavat mielialaa kaupungin viheralueita, puistoja ja muita vastaavia paremmin. Ihmisillä on lajiominaisuutena tunteiden kokeminen suhteessa ympäristöön. Metsä, jossa on pensailla, nuorilla puilla, vanhoilla ja niillä aikuisillakin paikkansa ja suojaa eri eläinlajeille, koskettaa ihmistä kauneudellaan ja salaperäisellä voimallaan. Tutkimukset osoittavat, että metsä, jossa on erilaisia puita, eri-ikäisiä puita, vesistöjä puroina, lähteinä tai jokina sekä pieniä aukeita niittyjä ja kallioita koetaan kaikkein miellyttävimpänä ja elvyttävimpänä. Terve metsäympäristö näyttääkin olevan terveellisin ihmisellekin.
Metsän hyvinvointia ja terveyttä lisäävissä tutkimuksissa on tullut esille, että parhaiten ihmisiä kuntouttaa vanha metsä, seuraavaksi monimuotoinen ja vähiten puistometsä (ks. Tyrväinen ym. 2017). Avohakkuuaukeita ei tiettävästi ole otettu tutkimukseen edes mukaan. Tarvitsemme siis kiireesti lisätä monimuotoisia, jatkuvan kasvatuksen metsiä ja vanhoja metsiä ja tehtävänämme on suojella vanhoja puita.
Moni-ikäisessä jatkuvan kasvatuksen tavalla hoidetussa metsässä on myös vanhoja puita, joiden merkitys on aivan erityislaatuinen.
Vanhojen puiden erityismerkitys
Vanhojen puiden merkitys on niin valtava, jos ihmiskunta sen olisi oivaltanut, maailma olisi hyvin erilainen. Monissa Euroopan maissa, Englanti malliesimerkkinä, kaadettiin suuret mahtipuut sotalaivoihin ja siten metsät hävisivät. Jos olisi ollut viisaus säilyttää metsät ja vanhat puut ensisijaisena aarteena, maailmanhistoria olisi kenties vähemmän verinen ja karu.
Olen aina kokenut vanhat puut aivan erityisen merkittäviksi ystäviksi. Joka paikassa missä olen asunut, olen etsinyt niitä ja tervehtinyt, halannut, nojannut, kokenut yhteyttä. Nykytutkimukset osoittavat, että puuhun nojaaminen, halaaminen ja lähellä hiljentyminen alentavat verenpainetta ja vähentävät stressiä. Vanhojen puiden biodiversiteettiä lisäävä arvo on mittaamaton. Vanhassa puussa on usein mahtava määrä erilaisia linnunpesiä, hyönteisiä, jopa kääpiä. Monissa kulttuureissa pidetään vanhoja puita pyhinä. Intiassa useissa kylissä on pyhä puu, jolle viedään kukkia ja siemeniä ja riisiä koristeeksi, sen alla rukoillaan ja sitä kunnioitetaan. Bulgariassa Melnikin lähellä sijaitsevassa Stoynan puistopyhätössä on 1300 vuotta vanha idänplataanipuu, jolla uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia. Ihmiset tulevat istumaan sen alle ja jättävät pyyntöjä itsensä ja rakkaittensa puolesta.
Professori Suzanne Simard (2018) on tutkinut puiden välistä keskinäistä kommunikaatiota modernin tieteen menetelmin. Hän ja hänen tutkimusryhmänsä ovat tutkineet tätä aihepiiriä 30 vuotta. Hän korostaa vanhojen puiden (mother trees, äitipuut) tärkeyttä ekosysteemissä. Vanhat puut ottavat pienet taimet hoitoonsa juurisienien kautta antaen niille ravinteita ja vettä. Vanhat puut ovat siten äärimmäisen tärkeitä metsäekosysteemin kasvulle ja hyvinvoinnille. Jopa kuoleva puu siirtää ravinteita eläville puille. Simardin mukaan onkin kysymys yksilöiden ja lajien välisestä yhteistyöstä eikä kilpailusta. Vanhat puut ovat tutkimuksessa olleet merkittävä tiedonantaja puiden välisessä yhteistyössä ja avunannossa.
Psykologisesti vanhan puun kauneus ja ihmeellisyys on eräs kuvatuimpia taiteessa. Vanhat puut ovat metsän sydän ja ihmiselle metsä on ihmislajin sydän ja keuhkot. Olen kampanjoinut sen puolesta, ettei vanhoja puita kaadettaisi, niitä on jo nyt liian vähän. Jokainen olisi säilyttämisen arvoinen, koska kelottuneena, lahonneena, kaatuneenakin ne ovat merkittäviä monilajisuuskoteja monille uhanalaisille sienille, kasveille, hyönteisille ja lukemattomille kolopesijälinnuille. Mitä on metsä ilman pöllöjä, huuhkajia, tikkoja ja palokärkiä. Lintumaailman moninaisuus säilyy monilajisessa ja moni-ikäisessä metsässä.
Metsä lääkkeenä
Kun kulkee monilajisella ja moni-ikäisten puiden ja muiden kasvien sekä eläinten metsässä kokee olevansa kuin temppelissä. Japanissa suurta muotia ovat metsäkylvyt (Shirin-yoku) ja metsäterapia. Lääkäri suosittelee hiljaista, rauhallista kävelyä metsässä päivittäin. Tällöin saadaan apua moniin vaivoihin. Suomessakin on joitakin lääkäreitä, jotka antavat metsäkävelyreseptin potilailleen. Tutkimusten mukaan aivovammapotilaat hyötyvät erityisesti säännöllisestä metsäkävelystä ja selkävaivaisilla rauhallinen metsäluonnossa kävely aktivoi erilaisia lihaksia.
Tutkimuksia metsäterapian vaikutuksista masennuksen, rauhattomuuden, stressin ja aggressiivisuuden hoitoon on jo lukemattomia, ja niinpä metsä onkin aarre hoidollisessa mielessä. Kymmenen minuutin samoilu metsissä laskee stressitasoa, 20 minuutissa mieliala alkaa kohentua ja tunteet tasapainottua ja tunnin metsäretkellä on jo vaikutusta tarkkaavaisuuteen ja kognitiivisiin toimintoihin. Noin pari tuntia metsässä olon jälkeen alkaa immuniteettitaso parantua. Stressistä elpymiselle on tunnusomaista esimerkiksi vihan ja pelon tunteiden väheneminen sekä myönteisten tunteiden vahvistuminen (Korpela ym. 2010).
Lihasjännityksen on todettu vähentyvän, pulssi hidastuu ja jopa syöpäsoluja ja viruksia tuhoavien NK-solujen on todettu lisääntyvän metsäkävelyn ja metsässä rauhoittumisen jälkeen (ks. Lee ym. 2012, Tsunetsugu 2013). Metsäympäristöt houkuttelevat myös liikkumaan, mikä on keskeistä hyvinvoinnille (ks. Tyrväinen, Savonen & Simkin 2017).
Metsäympäristö lieventää tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivien lasten oireita ja parantaa keskittymiskykyä. Jopa matematiikan koetulokset paranivat lapsilla, jotka ennen koetta saivat olla tunnin metsässä (Tyrväinen ym. 2014, Jäppinen 2014). Monilla kouluilla Suomessa onkin oma koulumetsä, jonne mennään säännöllisesti.
Metsä- ja luontoympäristön terveysvaikutukset ovat nykytutkimuksen valossa niin kiistattomat, että tämän lääkekaapin antama hoito tulisi voida paremmin tuotteistaa ja kulttuurissamme käyttää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomen psykologiliiton eko- ja ympäristöpsykologian toimikunnan jäsenenä olin laatimassa kirjelmää kunnille siitä, miten jokaisessa kaupungissa olisi terveyden kannalta tärkeätä laatia kaupunkisuunnittelu siten, että olisi helppo päästä lähimetsään tai puistoon. Viher- ja vesiympäristöjen vaikutuksen tutkiminen on tiedemaailmassa kasvanut viimevuosina valtavasti. Syynä on monet havaitut terveysvaikutukset. Pitkäaikaistutkimuksessa on havaittu asuinympäristöjen vehreyden yhteys onnellisuuteen ja terveyteen. Professori Kalevi Korpela on Tampereen yliopistossa tutkinut aiheuttaa jo vuodesta 1985. Hän toteaa (HS.10.3.2018) että väestötason tutkimuksissa Hollannissa ja Britanniassa havaittiin, että mitä enemmän asuinalueella on viheralueita, sitä vähemmän on sydän- ja verisuonitauteja (ks. myös Korpela ym. 2008).
Etelä-Korealaisen lääketieteellisen tutkimuksen mukaan jopa vakava masennus parani metsäterapialla paremmin kuin sairaalahoidossa (Choi Wang Yong 2009). Etelä-Koreassa on monia metsäterapiakeskuksia ja metsää suojellaan näiden keskusten takia. Lääketieteellinen tutkimus masennuksen paranemisesta metsäterapialla on vaikuttanut metsänsuojeluun. Voi vain laskea mielessään, miten kallista on sairaalahoito verrattuna metsäterapeuttiseen hoitoon. Lisäksi tiedämme, että metsän hoito ei aiheuta ikäviä sivuvaikutuksia, joita usein mielialalääkkeillä on. Mielenterveyskuntoutuksessa voisi olla kokeiltavana metsäterapia ja sen vaikutus. Metsän hyvinvointia ja terveyttä lisäävissä tutkimuksissa on tullut esille, että parhaiten ihmisiä kuntouttaa vanha metsä, seuraavaksi monimuotoinen ja vähiten puistometsä (ks. Tyrväinen ym. 2017). Avohakkuuaukeita ei tiettävästi ole otettu tutkimukseen edes mukaan. Tarvitsemme siis kiireesti lisätä monimuotoisia, jatkuvan kasvatuksen metsiä ja vanhoja metsiä ja tehtävänämme on suojella vanhoja puita.
Monimuotoisen metsän hoito on niin merkittävää, että se tulisi ottaa lääkehoidon rinnalle eräänä vaihtoehtona. Etelä-Koreassa, Japanissa onkin otettu käyttöön sertifioitu terveysmetsä-käsite (Forestry Therapy Bases); niin merkittäväksi on koettu sopivan metsän hoidollinen kokonaisvaikutus. Jokainen terapiametsäksi hyväksytty metsä on testattu mittaamalla 12 erilaista psykologista ja fysiologista muutosta ihmisen kokonaishyvinvoinnissa. Kun vaikutustulokset on saatu, on annettu Forest Therapy Base -sertifikaatti. Jotkut japanilaiset yritykset käyttävät terveysmetsätoimintaa osana terveydenhuoltoa.
Etelä-Korean metsähallitus avasi ensimmäisen terveyttä edistävän metsän 2009. Vuonna 2015 kohteita oli jo 24 ja niihin tehtiin yli miljoona vierailua erityisen forest healing instructorin kanssa, joka oli perehtynyt metsän terveysvaikutuksiin. Tanskassa on perustettu ensimmäinen terveysmetsä Octovia mielenterveysongelmien hoitoon ja ehkäisyyn (Tyrväinen ym. 2017). Meillä Suomessa yhtenä maailman metsäisimpänä valtiona voisi olla laajaa metsäterapiatoimintaa ja voisimme luoda useita metsäterapiakeskuksia Etelä-Korean ja Japanin mallia seuraten. On vielä paljon tutkittavaa siitä, mitkä erilaiset seikat metsäympäristössä näin voimallisesti hoitavat ihmistä.
Miksi metsä elvyttää
Hiljaisuuden, jota löytyy vielä onneksi useimmista metsistämme, on todettu olevan merkittävä kuntoutustekijä. Kaupunkiympäristössä erityisesti koneiden ja liikenteen aiheuttama melu lisää riskiä sairastua sydänsairauksiin. Metsässä toki on aina ääniä, tuulen suhinaa, eläinten ääniä ja mahdollisten vesistöjen erilaisia ääniä, mutta nämä äänet rauhoittavat. Luonnonäänien on todettu olevan hoitavia, luonnonmuotojen ja -materiaalien samoin. Luonnon värimaailma tuntuu hyvältä, vihreä väri metsässä rahoittaa ja tasapainottaa.
Metsän erityistä happipitoisuuden merkitystä on selvitetty. Happipitoisessa metsässä aivojen hippokampuksen koon on todettu suurentuvan. Hippokampuksella on keskeinen rooli muistitoiminnoissa. (Tyrväinen ym. 2017). Happipitoisuus on ilmakehässä laskenut saasteiden takia. Hurjimpia uutisia ovat olleet Pekingin savusumut ja tänä keväänä uutisoitiin, että New Delhin ilmansaasteet olivat niin suuret, että mittarien yläraja ylittyi. Ihmisiltä kiellettiin liikuntaharrastukset ulkona. Kuvat melkein mustasta ilmasta kaupungissa ovat todella ahdistavia. (Tekniikan Maailman nettiuutiset tammikuu 2018.)
Metsänympäristön antama hyvä happi on siten aivan keskeinen tekijä, koska se on aina parempi kuin kaupungissa. Metsä hoitaa toki monella muillakin tavoilla, joita nykytutkimus ei ole vielä tavoittanut. Puiden hoitavaa ja lääkinnällistä merkitystä on tutkittu ja niihin liittyvä perinnetietoa on tallennettu kansallisesti ja kansainvälisesti. Vaikka tietoa on paljon, nykysuomalaiset keskimäärin eivät kuitenkaan tiedä näitä asioita. Koulussa ja yliopisto-opinnoissa niistä ei kerrota, eikä tavanomaisissa tiedotusvälineissä.
Puiden hoitavat voimat
Venäjällä ja Virossa on tavanomaista tietää tarkalleen, mihin vaivaan mikin puu antaa apua ja kuten venäläiset lääkärit, joille luennoin metsäterapiasta, totesivat: ”Me tiedämme ilman muuta, millaista energiaa mikin puu antaa ihmisille”. Suomessakin tämä tieto on ollut, vaikka osittain hukattu, mutta ns. vanha kansa tietää ja olenkin näitä tietoja hieman tallentanut kirjaani Eheyttävä luonto (2008). Monimuotoisessa metsässä voi kohdata herkän haavan, tunteita rauhoittavan männyn, voimaa ja iloa antavan koivun sekä syvää rauhaa luovan kuusen. Männyn haihtuvat öljyt hoitavat ääreisverenkiertoa ja lievittävät reuman oireita. Sveitsissa jopa hoidetaan reumapotilaita männyn neulasilla täytetyillä patjoilla. Männynneulaskylpyjä käytetään lievittämään stressioireita.
Pihlajan suojelevan voiman tunsivat keltit ja edelleen jotkut englantilaiset kantavat taskussaan pihlajanoksan palasta sen suojelevan voiman takia. Nämä perinnetiedot ovat nykykulttuurissa äärimmäisen väheksyttyjä, eikä niihin liittyviä tutkimushankkeita ole Suomessa juuri lainkaan. Amerikassa on vihdoin aloitettu tutkimussuuntaus, jossa kartoitetaan Traditional Knowledge, perinnetietoa, laajemmin eri kansojen rikkaasta tietoarkistosta. Suomessa on onneksi muutamia uranuurtajia erityisesti metsään liittyen professorit Toivo Rautavaara ja Sinikka Piippo. Sinikka Piippo on ansiokkaasti koonnut valtavan määrän kasvien ja puiden terveys- ja lääkinnällistä tietoa ja jatkanut Toivo Rautavaaran merkittävää elämäntyötä.
Kansaperinnetietoa on toki runsaasti, mutta ei nykytutkimuksen mittareilla selvitettyä tietoa siitä, mikä kansanperinnetiedossa on toimivaa ja miksi. Metsään on liittynyt lukematon määrä terveystietoa, psykologista ja spirituaalista kokemustietoa, josta suuri osa on täysin kartoittamatta. Tunnetuimmat kuten muurahaispesässä istuminen reuman helpottamiseksi on tunnettu lähinnä huumorina. Monet muut vastaavat ilmiöt eivät ole jääneet edes vitsinikkareiden aineistoiksi puhumattakaan arvostettaviksi hyvinvointitutkimusten kohteiksi.
Metsään tahdon mennä nyt, lauletaan vanhassa laulussa. Metsä on ikiaikainen terapiakeskus suomalaisille, koska metsään pääsee ja se on avoin, eikä muurein suljettu varakkaiden omaisuus kuten monissa maissa. Metsän sydän on se kokonaisuus, jonka ihminen vaistomaisesti kokee. Monimuotoisessa metsässä on kaikki se kauneus silmille, mistä ihminen nauttii. Värien, muotojen ja pintojen kirjo ja leikki. Ja metsän tuoksut, ihmeelliset näkymättömät tuoksut, kukista, kaarnoista, sammaleista, puista, eläimistä. Vaikka emme huomaa näiden tuoksujen antajia, koemme ne parantavina. Mänty ja kuusi puista ovatkin varsinaisia huippulääkäreitä, joista lääketeollisuus on ikiaikaisesti hyötynyt kehittämään yskänlääkkeitä ja ihosalvoja. Kuusenpihkasalva lienee tunnetuin vaikeitakin ihovammoja hoitavana salvana.
Kaikkein vaikuttavin on toki vanha metsä ja siellä koettavat luonnon ihmeet. Olimme Erkki Lähde ja me muut Ekometsätalouden liiton metsäretkellä seminaarimme jälkeen. Huikeinta oli istua vanhan aihkimännyn luona, jossa oli kotkanpesä. Ihmeellisin kokemus on kuitenkin ollut ns. iki-metsässä, jossa ei ole ihmisen jälkeä juuri lainkaan. Kävelimme taigan viimeisiä yhtenäisiä metsäalueita Vuokkiniemestä Venehjärvelle, poluttoman metsän läpi noin 30 kilometrin matkan. Retki oli osa johtamaani ympäristökasvatuksen täydennyskoulutusta. Matkalla yövyimme tässä koskemattomassa metsässä ja hiljaisuus oli aivan uskomaton. Puissa roikkuivat yli puolen metrin mittaiset naavat ja lupot. Sellaisia en ole koskaan ennen enkä jälkeen nähnyt missään metsässä. Pelkästään nähdä, miten pitkiksi naavat ja lupot puhtaassa ilmassa kasvavat, on jo ihme.
Syväekologinen metsä- ja luontosuhde
Muinoin metsään mentiin suuren kunnioituksen vallassa. Metsän voimilta, näkyviltä ja näkymättömiltä kysyttiin hiljaisuudessa lupaa astua metsän temppeliin. Metsässä tiedettiin silloin olevan monenlaista väkeä, maahisista metsänhaltijaan ja metsän emäntään. Monia nimiä annettiin niin metsälle kuin sen haltijoille, peikoille ja muille luonnonhengille. Metsä kirkkoni olla saa, lauletaan suomalaisessa runossa. Se pyhyys, joka koetaan, on syvänyhteyden rauhaa. Se on sellaista rauhaa, joka menee jokaiseen soluun ja sielun ytimeen.
Syväekologia, deep ecology, -suuntaus, jota ylläoleva teksti tuo suomalaisittain esiin, korostaa ihmisen ja luonnon ykseyttä, yhteensulautumista ja syviä tunnekokemuksia. Erityisesti metsäluonnossa koetaan ykseyttä, sulautumista. Kun menee metsään vain hiljentymään, meditoimaan tai rukoilemaan, on metsäyhteyden voima niin suuri, ettei ihme, jos kiitollisuuden kyyneleet ilmaantuvat. Metsän pyhässä sylissä voi olla niin hyvä olla, että maalliset, ihmisiin sitoutuneet murheet ja tuskat huuhtoutuvat pois. Syväekologeista merkittävimmät ovat olleet luonnonsuojelijat norjalainen Arne Naess, yhdysvaltalaiset John Muir, Henry David Thoreau ja Joanna Macy sekä australialainen ympäristöaktivisti John Seed. Suuntaus on myös läheistä sukua ympäristöfilosofialle ja ekopsykologialle.
Ympäristöfilosofian professorin Henryk Skolimowskyn (1984) mukaan omasta terveydestä huolehtiminen merkitsee vastuuta ihmistä lähinnä olevasta ympäristöstä. Hän korostaa elämän pyhyyttä, jota ei voi todistaa tieteen avulla. Kuulumme tiettyihin asuinpaikkoihin, jotka ovat kulttuurimme ja henkisen ravintomme lähteitä. Nämä asuinpaikat ovat väliaikaisia, joissa asumme lintujen tavoin väliaikaisesti. Ne ovat ihmisillekin kuin pyhäkköjä, joita tulee hoitaa kuten hengellistä temppeliä. Jokaisen tehtävä on luoda tämänkaltainen yhteys maahan, metsään ja paikkaan missä asuu. Kysyin Henryk Skolimowskilta, kun näin hänet aamulla kävelemässä lähellä Vihdin metsää, että mitä hän kävellessään pohtii. Hän totesi: ”siunaan tämän paikan”.
Yhteistä näille suuntauksille on pitää luonnollisena ihmisen tunnistamaa luonnon pyhyyttä. Tämä yhteyden ja pyhyyden kokeminen on alkuperäiskansoille ilmiselvää ja osa kulttuurien luonnonsuojelutapaa. Pyhänä pidettyä lajia, vanhaa puuta tai aluetta, ei saa tuhota, ei mistään hinnasta. Joidenkin Australian aboriginaalien on sanottu kuolleen tuskasta, kun heidän pyhä paikkansa on tuhottu. Yhteys maahan voi olla niin syvää ja henkilökohtaisesti, niin merkittävää. Aboriginaalit eivät koskaan syö omaa klaanieläintään ja täten varmistetaan, ettei mitään lajia metsästetä sukupuuttoon.
Länsimaisen ihmisen tapa pitää puita ja metsää pelkästään hyödykkeenä on syväekologisteille ja alkuperäiskansoille vierasta. Kun länsimaisen kulttuurin ihminen katsoo vanhaa puuta, hän laskee mielessään sen hintaa ja käyttömahdollisuuksia, syväekologinen näkökulma katsoo vanhaa puuta pyhänä, ainutkertaisena, arvokkaana ja monien eri lajien kotina. Syväekologisen ajattelun mukaan ihminen on osa luontoa, ihminen on täysin riippuvainen luonnon terveydestä, ihminen saa henkiset kokemuksensa luontoyhteydestä. Jotkut syväekologisesti suuntautuvat ihmiset pääsevät kokemaan luonnon näkymättömän maailman luonnonhenkineen ja energioineen, metsän auroineen ja veden tunnistamisen varvun avulla. Nämä ominaisuudet olivat ennen muinoin luonnollisia piirteitä, nyt niitä kummastellaan.
Perinnetietojen ja -taitojen elvyttäjänä toimiva Helge Salo on eräs nykysuomalaisista, jolla on tällainen erityinen syväekologinen suhde. Hän on kanavoinut elämänkumppaninsa Marja Lehtisen kirjoittamissa kirjoissa luonnonhenkien kertomaa luonnonviisautta (ks. Lehtinen ym. 2012 ja 2013). Voiko syväekologinen ajattelu- ja kokemustapa tulla yleiseksi ja hyväksytyksi tavaksi kohdata itsensä ja luonto? Digiaika runnoo teknologian ylemmyyttä ja ihmisen hyöty- ja suoritusmaailman tärkeyttä. Miten tähän manipuloituun teknologiseen kulutuskulttuuriin sopii syväekologinen, luonnonsuojelullinen ja herkkä luontosuhde?
Metsien ja ihmiskunnan tulevaisuus
Ilmastomuutoksen takia metsien merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi. Ilmastometsitys, jossa metsitetään uudelleen autioituneita alueita ja pidetään huolta metsäpinta-alan laajenemisesta, on tuonut esille sen, miten metsitys ja metsä ovat keskeisiä keinoja ilmastomuutoksen aiheuttamien ympäristöongelmien torjunnassa. Metsiä on hävitetty erityisesti lihakarjan tuotannon tarpeisiin. YK:n FAOn raportin mukaan viimeisten 300 vuoden aikana metsiä on hävitetty 1,4 miljardia hehtaaria. Ja vauhti vain kiihtyy. FAO:n arvion mukaan lihankulutus lisääntyy 76 % ja lihan -ja ravinnontuotantoon liittyvä maanviljelys lisääntyy 60 %.
Yhä useammat metsät tuhotaan maailmassa näkemättä niiden merkitystä terveydelle ja ilmaston säätelylle. YK:n lanseeraamassa Agenda 2030 toteaa, että jokaisen valtion tehtävänä on suojella metsiä, metsittää aavikoita ja hoitaa metsiä kestävällä tavalla. Miten tämä käytännössä saadaan aikaiseksi, onkin ihmiskunnan kohtalonkysymys. Tarvitaanko pikaisesti syväekologiaa, ekofilosofiaa ja ekopsykologiaa oppiaineiksi kouluihin ja yliopistoihin? Olisiko tähdellistä luetuttaa Thoraun kirja Kävely metsässä tai John Seedin Thinking like a Mountain ja monet muut syväekologisesti suuntautuneet teokset osana metsänhoidon opintoja? Muuttuisiko kerskakulutuksen manipuloitujen ihmisten maailmankuva? Mikä on se seikka, joka saa ihmiset lopullisesti järkiinsä ja arvostamaan niin paljon metsien merkitystä, että kulutustottumukset, lihansyönti ja turhien tavaroiden hamstraaminen muuttuu?
Kenties valtavirraksi alkaa vihdoin tulla oivallus siitä, että jokaisen onnellisuus ja hyvinvointi nähdään suoraan yhteydessä luonnon hyvinvointiin. Onnellisuus- ja hyvinvointitutkimukset korostavatkin, että terveimpiä ja tyytyväisimpiä ovat aktivistit, luonnonsuojelijat ja muut pyyteettömästi hyvää muille tekevät ihmiset. (McTaggart 2017). Luonnonsuojelutoiminta, metsien suojelu ja metsien istutus tulisikin saada sekä poliittista että ennen kaikkea median arvostusta. Luonnonsuojelutoimintaan ja metsien suojeluun tarvittaisiin kaikki voimat, poliittisesta mediaan, yksilöistä ryhmiin. Jos nyt ei aktiivisesti panosteta metsittämiseen, metsien suojeluun, vesien puhdistamiseen ja ilman happipitoisuuteen, ihmislajin tulevaisuus on erittäin haasteellinen. Tämän sukupolven on tämä muutos tehtävä. Luonto ei voi enää odottaa.
Artikkeli julkaistu teoksessa Yrjö Norokorpi ja Timo Pukkala (toim.) Jatkuvaa kasvatusta jokametsään (s. 82–95). Joensuu: Forest Program Consulting.
Lähteitä:
Choi Wang Yong 2009. Metsäterapian tutkimus kiinnostaa Koreassa. Metsäntutkimus 4/2009, 14-16.
Haahtela, T.,Hanski, I.,Joutslahti, P., Laatikainen, T., Puska., Reijula, K., Saarinnen, K.,Vartinainen, E,E.,Vasankari.,et Virtanen, S.2017. Luontoaskel tartuttamattominen tulehdustautien torjumiseksi. Duodecim 133(1), s19-26.
Korpela, K;Ylen; Matti, Tyrväinen,L.;Silvennoinen, H. 2008. Determinants of restorative
experiences in everyday favorite places. Univ. Of Tampere.
Lehtinen,M., Salo,H., ja Salo,A. 2012: Haltiain Kertomaa – elämän taiasta ja elämästä luonnonhenkien kanssa. Basam Books 2012 HKI
Lehtinen,M., Salo, H. Salo, A. 2013 : Wilhelmin Saunakirja Saunan taiasta. Basam Books. Hki
Lee, J.,Li,Q., Tyrväinen, L.,Tsugunetsugu, Y., Park, B-J.,Kawaga, T. Et miayzaki, Y.2012. Naure therapy and preventive medicine.In: Mfock, J.(ed.) Public Health- Social and Behavioral Health. In Tech,s.325-350.
Macy, J. 2009, Maailma rakastajana ja minuutena. Keinoja maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin torjumiseksi. Basam Books. Hki.
Piippo. S. 2008. Kasvien salaiset voimat. Helmi.
Piippo, S.2010. Suomalaiset marjat, kaikki metsän ja puutarhan lajit. Minerva.
Piippo,S. 2016.Villivihannekset. Terveyttä pihoilta, niityiltä, metsistä. Minerva.
Piippo, S. 2017 Elinvoimaa puista. Minerva
Seed, J. Thinking like a Mountain. New Society Publ. USA,CA
Simard, S. (2018) Mycorrhizal networks facilitate tree communication, learning and memory. In Baluska, F. Gagliano, M., and Witzang, G (eds.) Memory and learning in Plants. Springer.
Skolimowsky, H. 1984. Ekofilosofia. Kirjayhtymä. Hki.
Taggart, L. (2017) The Power of Eight. Hay House
Tyrväinen, L. Savonen, E-M., Simkin. J. 2017. Luke julkaisuja 11
Wahlström, R.2008. Eheyttävä luonto. Michael kustannus. Hki.
Wahlström, R. 2016 Wellness by Loving Nature. Shantia publ. Hki.
Wahlström, R. Et Juusola, M.2017. Vihreä Hoiva ja Kasvatus. Artemia. Hki.