Luonnonmukainen metsä ja hyvinvointi

Riitta Wahlström, 2018

Metsä suomalaisuuden ydintä

Lapsuudessani asuin kaikki kesät metsässä ja metsän läpi kävelimme pientä kinttupolkua pitkin maitoa maatalosta hakemaan. Kinttupolun varrella oli suolampi ja siellä kuulemma asui Pömppö-niminen peikko, joka saattoi napata kiinni. Lapsen mielessä tämä kaikki oli aivan totta, niinpä lammen lähelle ei koskaan menty. Vastaavanlaisia metsäkokemuksia lienee edelleen suurimalla osalla suomalaisia, vaikka urbanisaatio ja turismi on nakertanut tämän perinteen, viettää lapsuuden kesät mökeillä, metsäympäristössä. Metsät olivat muinoin luonnonmukaisia, eivät kuten monasti nykyään saman ikäisten puiden puupeltoja tai jopa kitukasvuisten mäntyjen aukioita. Metsä oli täynnä eri-ikäisiä puita, puroja, pikkuisia polkuja ja se oli sekä turvallinen ja suojaisa, mutta toki pelättiin petoja. Petoeläimistä saatiin muinoin kuitenkin turkiksia ja ruokaa. Metsä oli kaikki kaikessa, eipä ihme, että suomalaisia kutsuttiin muissa maissa metsäsuomalaisiksi. Suomihan oli suomaata, kirjottu metsällä ja järvillä. Vieläkin Suomi on maailman metsäisimpiä maita.

Valtava muutos kuitenkin tapahtui ja metsiämme alettiin parturoida tehokkaasti ja mittavasti sotien jälkeen. Varsinkin Pohjois-Suomessa tehtiin kymmenien neliökilometrien (pahimmillaan jopa 200 neliökilometrien) avohakkuita. Sen jälkeen istutetut yhden lajin puupellot-räkämänniköt eivät metsiä enää olleet, vaan raiskattu metsän ekosysteemi. Luennoin kerran noin parille sadalle terveydenhuollon ammattilaiselle metsän hoitavista voimista. Keskustelimme myös, millainen metsäympäristö on lääkinnällisin. Koulutuslaitoksen rehtori nousi seisomaan ja alkoi kertoa, miten hän itkee nähdessään avohakkuuaukean. Monet kertoivat, että sotilaallinen puupelto aiheuttaa masennuksen ja epätoivon tunteen. Metsä, joka oli koettu elvyttävän ja antavan monenlaisia ravinto- ja tarvikeaineita, olikin muuttunut sellukattiloiden raaka-ainevarastoksi.

Jos 1950–2010 lukujen aikana olisikin taloudellinen nousumme tehty perinteisellä jatkuvan kasvatuksen ja poimintahakkuun tavalla, olisi meillä jäljellä terveysmetsät ja huomattavasti terveemmät vesistöt.

Luonnonmukainen, monimuotoinen metsä elvyttää

Tyrväisen 2007 ja Korpelan ym. 2010 tekeminen tutkimusten mukaan kaupunkien ulkopuoliset alueet parantavat mielialaa kaupungin viheralueita, puistoja ja muita vastaavia paremmin. Ihmisillä on lajiominaisuutena tunteiden kokeminen suhteessa ympäristöön. Metsä, jossa on pensailla, nuorilla puilla, vanhoilla ja niillä aikuisillakin paikkansa ja suojaa eri eläinlajeille, koskettaa ihmistä kauneudellaan ja salaperäisellä voimallaan. Tutkimukset osoittavat, että metsä, jossa on erilaisia puita, eri-ikäisiä puita, vesistöjä puroina, lähteinä tai jokina sekä pieniä aukeita niittyjä ja kallioita koetaan kaikkein miellyttävimpänä ja elvyttävimpänä. Terve metsäympäristö näyttääkin olevan terveellisin ihmisellekin.

Metsän hyvinvointia ja terveyttä lisäävissä tutkimuksissa on tullut esille, että parhaiten ihmisiä kuntouttaa vanha metsä, seuraavaksi monimuotoinen ja vähiten puistometsä (ks. Tyrväinen ym. 2017). Avohakkuuaukeita ei tiettävästi ole otettu tutkimukseen edes mukaan. Tarvitsemme siis kiireesti lisätä monimuotoisia, jatkuvan kasvatuksen metsiä ja vanhoja metsiä ja tehtävänämme on suojella vanhoja puita.

Moni-ikäisessä jatkuvan kasvatuksen tavalla hoidetussa metsässä on myös vanhoja puita, joiden merkitys on aivan erityislaatuinen.

Vanhojen puiden erityismerkitys

Vanhojen puiden merkitys on niin valtava, jos ihmiskunta sen olisi oivaltanut, maailma olisi hyvin erilainen.  Monissa Euroopan maissa, Englanti malliesimerkkinä, kaadettiin suuret mahtipuut sotalaivoihin ja siten metsät hävisivät. Jos olisi ollut viisaus säilyttää metsät ja vanhat puut ensisijaisena aarteena, maailmanhistoria olisi kenties vähemmän verinen ja karu.

Olen aina kokenut vanhat puut aivan erityisen merkittäviksi ystäviksi. Joka paikassa missä olen asunut, olen etsinyt niitä ja tervehtinyt, halannut, nojannut, kokenut yhteyttä. Nykytutkimukset osoittavat, että puuhun nojaaminen, halaaminen ja lähellä hiljentyminen alentavat verenpainetta ja vähentävät stressiä. Vanhojen puiden biodiversiteettiä lisäävä arvo on mittaamaton. Vanhassa puussa on usein mahtava määrä erilaisia linnunpesiä, hyönteisiä, jopa kääpiä. Monissa kulttuureissa pidetään vanhoja puita pyhinä. Intiassa useissa kylissä on pyhä puu, jolle viedään kukkia ja siemeniä ja riisiä koristeeksi, sen alla rukoillaan ja sitä kunnioitetaan. Bulgariassa Melnikin lähellä sijaitsevassa Stoynan puistopyhätössä on 1300 vuotta vanha idänplataanipuu, jolla uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia. Ihmiset tulevat istumaan sen alle ja jättävät pyyntöjä itsensä ja rakkaittensa puolesta.

Professori Suzanne Simard (2018) on tutkinut puiden välistä keskinäistä kommunikaatiota modernin tieteen menetelmin. Hän ja hänen tutkimusryhmänsä ovat tutkineet tätä aihepiiriä 30 vuotta. Hän korostaa vanhojen puiden (mother trees, äitipuut) tärkeyttä ekosysteemissä. Vanhat puut ottavat pienet taimet hoitoonsa juurisienien kautta antaen niille ravinteita ja vettä. Vanhat puut ovat siten äärimmäisen tärkeitä metsäekosysteemin kasvulle ja hyvinvoinnille. Jopa kuoleva puu siirtää ravinteita eläville puille. Simardin mukaan onkin kysymys yksilöiden ja lajien välisestä yhteistyöstä eikä kilpailusta. Vanhat puut ovat tutkimuksessa olleet merkittävä tiedonantaja puiden välisessä yhteistyössä ja avunannossa.

Psykologisesti vanhan puun kauneus ja ihmeellisyys on eräs kuvatuimpia taiteessa. Vanhat puut ovat metsän sydän ja ihmiselle metsä on ihmislajin sydän ja keuhkot. Olen kampanjoinut sen puolesta, ettei vanhoja puita kaadettaisi, niitä on jo nyt liian vähän. Jokainen olisi säilyttämisen arvoinen, koska kelottuneena, lahonneena, kaatuneenakin ne ovat merkittäviä monilajisuuskoteja monille uhanalaisille sienille, kasveille, hyönteisille ja lukemattomille kolopesijälinnuille. Mitä on metsä ilman pöllöjä, huuhkajia, tikkoja ja palokärkiä. Lintumaailman moninaisuus säilyy monilajisessa ja moni-ikäisessä metsässä.

Metsä lääkkeenä

Kun kulkee monilajisella ja moni-ikäisten puiden ja muiden kasvien sekä eläinten metsässä kokee olevansa kuin temppelissä. Japanissa suurta muotia ovat metsäkylvyt (Shirin-yoku) ja metsäterapia. Lääkäri suosittelee hiljaista, rauhallista kävelyä metsässä päivittäin. Tällöin saadaan apua moniin vaivoihin. Suomessakin on joitakin lääkäreitä, jotka antavat metsäkävelyreseptin potilailleen. Tutkimusten mukaan aivovammapotilaat hyötyvät erityisesti säännöllisestä metsäkävelystä ja selkävaivaisilla rauhallinen metsäluonnossa kävely aktivoi erilaisia lihaksia.

Tutkimuksia metsäterapian vaikutuksista masennuksen, rauhattomuuden, stressin ja aggressiivisuuden hoitoon on jo lukemattomia, ja niinpä metsä onkin aarre hoidollisessa mielessä. Kymmenen minuutin samoilu metsissä laskee stressitasoa, 20 minuutissa mieliala alkaa kohentua ja tunteet tasapainottua ja tunnin metsäretkellä on jo vaikutusta tarkkaavaisuuteen ja kognitiivisiin toimintoihin. Noin pari tuntia metsässä olon jälkeen alkaa immuniteettitaso parantua. Stressistä elpymiselle on tunnusomaista esimerkiksi vihan ja pelon tunteiden väheneminen sekä myönteisten tunteiden vahvistuminen (Korpela ym. 2010).

Lihasjännityksen on todettu vähentyvän, pulssi hidastuu ja jopa syöpäsoluja ja viruksia tuhoavien NK-solujen on todettu lisääntyvän metsäkävelyn ja metsässä rauhoittumisen jälkeen (ks. Lee ym. 2012, Tsunetsugu 2013). Metsäympäristöt houkuttelevat myös liikkumaan, mikä on keskeistä hyvinvoinnille (ks. Tyrväinen, Savonen & Simkin 2017).

Metsäympäristö lieventää tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivien lasten oireita ja parantaa keskittymiskykyä. Jopa matematiikan koetulokset paranivat lapsilla, jotka ennen koetta saivat olla tunnin metsässä (Tyrväinen ym. 2014, Jäppinen 2014). Monilla kouluilla Suomessa onkin oma koulumetsä, jonne mennään säännöllisesti.

Metsä- ja luontoympäristön terveysvaikutukset ovat nykytutkimuksen valossa niin kiistattomat, että tämän lääkekaapin antama hoito tulisi voida paremmin tuotteistaa ja kulttuurissamme käyttää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomen psykologiliiton eko- ja ympäristöpsykologian toimikunnan jäsenenä olin laatimassa kirjelmää kunnille siitä, miten jokaisessa kaupungissa olisi terveyden kannalta tärkeätä laatia kaupunkisuunnittelu siten, että olisi helppo päästä lähimetsään tai puistoon. Viher- ja vesiympäristöjen vaikutuksen tutkiminen on tiedemaailmassa kasvanut viimevuosina valtavasti. Syynä on monet havaitut terveysvaikutukset. Pitkäaikaistutkimuksessa on havaittu asuinympäristöjen vehreyden yhteys onnellisuuteen ja terveyteen. Professori Kalevi Korpela on Tampereen yliopistossa tutkinut aiheuttaa jo vuodesta 1985. Hän toteaa (HS.10.3.2018) että väestötason tutkimuksissa Hollannissa ja Britanniassa havaittiin, että mitä enemmän asuinalueella on viheralueita, sitä vähemmän on sydän- ja verisuonitauteja (ks. myös Korpela ym. 2008).

Etelä-Korealaisen lääketieteellisen tutkimuksen mukaan jopa vakava masennus parani metsäterapialla paremmin kuin sairaalahoidossa (Choi Wang Yong 2009). Etelä-Koreassa on monia metsäterapiakeskuksia ja metsää suojellaan näiden keskusten takia. Lääketieteellinen tutkimus masennuksen paranemisesta metsäterapialla on vaikuttanut metsänsuojeluun. Voi vain laskea mielessään, miten kallista on sairaalahoito verrattuna metsäterapeuttiseen hoitoon. Lisäksi tiedämme, että metsän hoito ei aiheuta ikäviä sivuvaikutuksia, joita usein mielialalääkkeillä on. Mielenterveyskuntoutuksessa voisi olla kokeiltavana metsäterapia ja sen vaikutus. Metsän hyvinvointia ja terveyttä lisäävissä tutkimuksissa on tullut esille, että parhaiten ihmisiä kuntouttaa vanha metsä, seuraavaksi monimuotoinen ja vähiten puistometsä (ks. Tyrväinen ym. 2017). Avohakkuuaukeita ei tiettävästi ole otettu tutkimukseen edes mukaan. Tarvitsemme siis kiireesti lisätä monimuotoisia, jatkuvan kasvatuksen metsiä ja vanhoja metsiä ja tehtävänämme on suojella vanhoja puita.

Monimuotoisen metsän hoito on niin merkittävää, että se tulisi ottaa lääkehoidon rinnalle eräänä vaihtoehtona. Etelä-Koreassa, Japanissa onkin otettu käyttöön sertifioitu terveysmetsä-käsite (Forestry Therapy Bases); niin merkittäväksi on koettu sopivan metsän hoidollinen kokonaisvaikutus. Jokainen terapiametsäksi hyväksytty metsä on testattu mittaamalla 12 erilaista psykologista ja fysiologista muutosta ihmisen kokonaishyvinvoinnissa.  Kun vaikutustulokset on saatu, on annettu Forest Therapy Base -sertifikaatti. Jotkut japanilaiset yritykset käyttävät terveysmetsätoimintaa osana terveydenhuoltoa.

Etelä-Korean metsähallitus avasi ensimmäisen terveyttä edistävän metsän 2009. Vuonna 2015 kohteita oli jo 24 ja niihin tehtiin yli miljoona vierailua erityisen forest healing instructorin kanssa, joka oli perehtynyt metsän terveysvaikutuksiin. Tanskassa on perustettu ensimmäinen terveysmetsä Octovia mielenterveysongelmien hoitoon ja ehkäisyyn (Tyrväinen ym. 2017). Meillä Suomessa yhtenä maailman metsäisimpänä valtiona voisi olla laajaa metsäterapiatoimintaa ja voisimme luoda useita metsäterapiakeskuksia Etelä-Korean ja Japanin mallia seuraten. On vielä paljon tutkittavaa siitä, mitkä erilaiset seikat metsäympäristössä näin voimallisesti hoitavat ihmistä.

Miksi metsä elvyttää

Hiljaisuuden, jota löytyy vielä onneksi useimmista metsistämme, on todettu olevan merkittävä kuntoutustekijä. Kaupunkiympäristössä erityisesti koneiden ja liikenteen aiheuttama melu lisää riskiä sairastua sydänsairauksiin. Metsässä toki on aina ääniä, tuulen suhinaa, eläinten ääniä ja mahdollisten vesistöjen erilaisia ääniä, mutta nämä äänet rauhoittavat. Luonnonäänien on todettu olevan hoitavia, luonnonmuotojen ja -materiaalien samoin. Luonnon värimaailma tuntuu hyvältä, vihreä väri metsässä rahoittaa ja tasapainottaa.

Metsän erityistä happipitoisuuden merkitystä on selvitetty. Happipitoisessa metsässä aivojen hippokampuksen koon on todettu suurentuvan. Hippokampuksella on keskeinen rooli muistitoiminnoissa. (Tyrväinen ym. 2017). Happipitoisuus on ilmakehässä laskenut saasteiden takia. Hurjimpia uutisia ovat olleet Pekingin savusumut ja tänä keväänä uutisoitiin, että New Delhin ilmansaasteet olivat niin suuret, että mittarien yläraja ylittyi. Ihmisiltä kiellettiin liikuntaharrastukset ulkona. Kuvat melkein mustasta ilmasta kaupungissa ovat todella ahdistavia. (Tekniikan Maailman nettiuutiset tammikuu 2018.)

Metsänympäristön antama hyvä happi on siten aivan keskeinen tekijä, koska se on aina parempi kuin kaupungissa. Metsä hoitaa toki monella muillakin tavoilla, joita nykytutkimus ei ole vielä tavoittanut. Puiden hoitavaa ja lääkinnällistä merkitystä on tutkittu ja niihin liittyvä perinnetietoa on tallennettu kansallisesti ja kansainvälisesti. Vaikka tietoa on paljon, nykysuomalaiset keskimäärin eivät kuitenkaan tiedä näitä asioita. Koulussa ja yliopisto-opinnoissa niistä ei kerrota, eikä tavanomaisissa tiedotusvälineissä.

Puiden hoitavat voimat

Venäjällä ja Virossa on tavanomaista tietää tarkalleen, mihin vaivaan mikin puu antaa apua ja kuten venäläiset lääkärit, joille luennoin metsäterapiasta, totesivat: ”Me tiedämme ilman muuta, millaista energiaa mikin puu antaa ihmisille”. Suomessakin tämä tieto on ollut, vaikka osittain hukattu, mutta ns. vanha kansa tietää ja olenkin näitä tietoja hieman tallentanut kirjaani Eheyttävä luonto (2008). Monimuotoisessa metsässä voi kohdata herkän haavan, tunteita rauhoittavan männyn, voimaa ja iloa antavan koivun sekä syvää rauhaa luovan kuusen. Männyn haihtuvat öljyt hoitavat ääreisverenkiertoa ja lievittävät reuman oireita. Sveitsissa jopa hoidetaan reumapotilaita männyn neulasilla täytetyillä patjoilla. Männynneulaskylpyjä käytetään lievittämään stressioireita.

Pihlajan suojelevan voiman tunsivat keltit ja edelleen jotkut englantilaiset kantavat taskussaan pihlajanoksan palasta sen suojelevan voiman takia. Nämä perinnetiedot ovat nykykulttuurissa äärimmäisen väheksyttyjä, eikä niihin liittyviä tutkimushankkeita ole Suomessa juuri lainkaan. Amerikassa on vihdoin aloitettu tutkimussuuntaus, jossa kartoitetaan Traditional Knowledge, perinnetietoa, laajemmin eri kansojen rikkaasta tietoarkistosta. Suomessa on onneksi muutamia uranuurtajia erityisesti metsään liittyen professorit Toivo Rautavaara ja Sinikka Piippo. Sinikka Piippo on ansiokkaasti koonnut valtavan määrän kasvien ja puiden terveys- ja lääkinnällistä tietoa ja jatkanut Toivo Rautavaaran merkittävää elämäntyötä.

Kansaperinnetietoa on toki runsaasti, mutta ei nykytutkimuksen mittareilla selvitettyä tietoa siitä, mikä kansanperinnetiedossa on toimivaa ja miksi. Metsään on liittynyt lukematon määrä terveystietoa, psykologista ja spirituaalista kokemustietoa, josta suuri osa on täysin kartoittamatta. Tunnetuimmat kuten muurahaispesässä istuminen reuman helpottamiseksi on tunnettu lähinnä huumorina. Monet muut vastaavat ilmiöt eivät ole jääneet edes vitsinikkareiden aineistoiksi puhumattakaan arvostettaviksi hyvinvointitutkimusten kohteiksi.

Metsään tahdon mennä nyt, lauletaan vanhassa laulussa. Metsä on ikiaikainen terapiakeskus suomalaisille, koska metsään pääsee ja se on avoin, eikä muurein suljettu varakkaiden omaisuus kuten monissa maissa. Metsän sydän on se kokonaisuus, jonka ihminen vaistomaisesti kokee.  Monimuotoisessa metsässä on kaikki se kauneus silmille, mistä ihminen nauttii. Värien, muotojen ja pintojen kirjo ja leikki. Ja metsän tuoksut, ihmeelliset näkymättömät tuoksut, kukista, kaarnoista, sammaleista, puista, eläimistä. Vaikka emme huomaa näiden tuoksujen antajia, koemme ne parantavina. Mänty ja kuusi puista ovatkin varsinaisia huippulääkäreitä, joista lääketeollisuus on ikiaikaisesti hyötynyt kehittämään yskänlääkkeitä ja ihosalvoja. Kuusenpihkasalva lienee tunnetuin vaikeitakin ihovammoja hoitavana salvana.            

Kaikkein vaikuttavin on toki vanha metsä ja siellä koettavat luonnon ihmeet. Olimme Erkki Lähde ja me muut Ekometsätalouden liiton metsäretkellä seminaarimme jälkeen. Huikeinta oli istua vanhan aihkimännyn luona, jossa oli kotkanpesä. Ihmeellisin kokemus on kuitenkin ollut ns. iki-metsässä, jossa ei ole ihmisen jälkeä juuri lainkaan. Kävelimme taigan viimeisiä yhtenäisiä metsäalueita Vuokkiniemestä Venehjärvelle, poluttoman metsän läpi noin 30 kilometrin matkan. Retki oli osa johtamaani ympäristökasvatuksen täydennyskoulutusta. Matkalla yövyimme tässä koskemattomassa metsässä ja hiljaisuus oli aivan uskomaton. Puissa roikkuivat yli puolen metrin mittaiset naavat ja lupot. Sellaisia en ole koskaan ennen enkä jälkeen nähnyt missään metsässä. Pelkästään nähdä, miten pitkiksi naavat ja lupot puhtaassa ilmassa kasvavat, on jo ihme.

Syväekologinen metsä- ja luontosuhde

Muinoin metsään mentiin suuren kunnioituksen vallassa. Metsän voimilta, näkyviltä ja näkymättömiltä kysyttiin hiljaisuudessa lupaa astua metsän temppeliin. Metsässä tiedettiin silloin olevan monenlaista väkeä, maahisista metsänhaltijaan ja metsän emäntään. Monia nimiä annettiin niin metsälle kuin sen haltijoille, peikoille ja muille luonnonhengille. Metsä kirkkoni olla saa, lauletaan suomalaisessa runossa. Se pyhyys, joka koetaan, on syvänyhteyden rauhaa. Se on sellaista rauhaa, joka menee jokaiseen soluun ja sielun ytimeen.

Syväekologia, deep ecology, -suuntaus, jota ylläoleva teksti tuo suomalaisittain esiin, korostaa ihmisen ja luonnon ykseyttä, yhteensulautumista ja syviä tunnekokemuksia. Erityisesti metsäluonnossa koetaan ykseyttä, sulautumista. Kun menee metsään vain hiljentymään, meditoimaan tai rukoilemaan, on metsäyhteyden voima niin suuri, ettei ihme, jos kiitollisuuden kyyneleet ilmaantuvat. Metsän pyhässä sylissä voi olla niin hyvä olla, että maalliset, ihmisiin sitoutuneet murheet ja tuskat huuhtoutuvat pois. Syväekologeista merkittävimmät ovat olleet luonnonsuojelijat norjalainen Arne Naess, yhdysvaltalaiset John Muir, Henry David Thoreau ja Joanna Macy sekä australialainen ympäristöaktivisti John Seed. Suuntaus on myös läheistä sukua ympäristöfilosofialle ja ekopsykologialle.

Ympäristöfilosofian professorin Henryk Skolimowskyn (1984) mukaan omasta terveydestä huolehtiminen merkitsee vastuuta ihmistä lähinnä olevasta ympäristöstä. Hän korostaa elämän pyhyyttä, jota ei voi todistaa tieteen avulla. Kuulumme tiettyihin asuinpaikkoihin, jotka ovat kulttuurimme ja henkisen ravintomme lähteitä. Nämä asuinpaikat ovat väliaikaisia, joissa asumme lintujen tavoin väliaikaisesti. Ne ovat ihmisillekin kuin pyhäkköjä, joita tulee hoitaa kuten hengellistä temppeliä. Jokaisen tehtävä on luoda tämänkaltainen yhteys maahan, metsään ja paikkaan missä asuu. Kysyin Henryk Skolimowskilta, kun näin hänet aamulla kävelemässä lähellä Vihdin metsää, että mitä hän kävellessään pohtii. Hän totesi: ”siunaan tämän paikan”.

Yhteistä näille suuntauksille on pitää luonnollisena ihmisen tunnistamaa luonnon pyhyyttä. Tämä yhteyden ja pyhyyden kokeminen on alkuperäiskansoille ilmiselvää ja osa kulttuurien luonnonsuojelutapaa. Pyhänä pidettyä lajia, vanhaa puuta tai aluetta, ei saa tuhota, ei mistään hinnasta. Joidenkin Australian aboriginaalien on sanottu kuolleen tuskasta, kun heidän pyhä paikkansa on tuhottu. Yhteys maahan voi olla niin syvää ja henkilökohtaisesti, niin merkittävää. Aboriginaalit eivät koskaan syö omaa klaanieläintään ja täten varmistetaan, ettei mitään lajia metsästetä sukupuuttoon.

Länsimaisen ihmisen tapa pitää puita ja metsää pelkästään hyödykkeenä on syväekologisteille ja alkuperäiskansoille vierasta.  Kun länsimaisen kulttuurin ihminen katsoo vanhaa puuta, hän laskee mielessään sen hintaa ja käyttömahdollisuuksia, syväekologinen näkökulma katsoo vanhaa puuta pyhänä, ainutkertaisena, arvokkaana ja monien eri lajien kotina. Syväekologisen ajattelun mukaan ihminen on osa luontoa, ihminen on täysin riippuvainen luonnon terveydestä, ihminen saa henkiset kokemuksensa luontoyhteydestä. Jotkut syväekologisesti suuntautuvat ihmiset pääsevät kokemaan luonnon näkymättömän maailman luonnonhenkineen ja energioineen, metsän auroineen ja veden tunnistamisen varvun avulla. Nämä ominaisuudet olivat ennen muinoin luonnollisia piirteitä, nyt niitä kummastellaan.

Perinnetietojen ja -taitojen elvyttäjänä toimiva Helge Salo on eräs nykysuomalaisista, jolla on tällainen erityinen syväekologinen suhde. Hän on kanavoinut elämänkumppaninsa Marja Lehtisen kirjoittamissa kirjoissa luonnonhenkien kertomaa luonnonviisautta (ks. Lehtinen ym. 2012 ja 2013). Voiko syväekologinen ajattelu- ja kokemustapa tulla yleiseksi ja hyväksytyksi tavaksi kohdata itsensä ja luonto?  Digiaika runnoo teknologian ylemmyyttä ja ihmisen hyöty- ja suoritusmaailman tärkeyttä. Miten tähän manipuloituun teknologiseen kulutuskulttuuriin sopii syväekologinen, luonnonsuojelullinen ja herkkä luontosuhde?

Metsien ja ihmiskunnan tulevaisuus

Ilmastomuutoksen takia metsien merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi. Ilmastometsitys, jossa metsitetään uudelleen autioituneita alueita ja pidetään huolta metsäpinta-alan laajenemisesta, on tuonut esille sen, miten metsitys ja metsä ovat keskeisiä keinoja ilmastomuutoksen aiheuttamien ympäristöongelmien torjunnassa.  Metsiä on hävitetty erityisesti lihakarjan tuotannon tarpeisiin. YK:n FAOn raportin mukaan viimeisten 300 vuoden aikana metsiä on hävitetty 1,4 miljardia hehtaaria. Ja vauhti vain kiihtyy. FAO:n arvion mukaan lihankulutus lisääntyy 76 % ja lihan -ja ravinnontuotantoon liittyvä maanviljelys lisääntyy 60 %.

Yhä useammat metsät tuhotaan maailmassa näkemättä niiden merkitystä terveydelle ja ilmaston säätelylle. YK:n lanseeraamassa Agenda 2030 toteaa, että jokaisen valtion tehtävänä on suojella metsiä, metsittää aavikoita ja hoitaa metsiä kestävällä tavalla. Miten tämä käytännössä saadaan aikaiseksi, onkin ihmiskunnan kohtalonkysymys. Tarvitaanko pikaisesti syväekologiaa, ekofilosofiaa ja ekopsykologiaa oppiaineiksi kouluihin ja yliopistoihin? Olisiko tähdellistä luetuttaa Thoraun kirja Kävely metsässä tai John Seedin Thinking like a Mountain ja monet muut syväekologisesti suuntautuneet teokset osana metsänhoidon opintoja? Muuttuisiko kerskakulutuksen manipuloitujen ihmisten maailmankuva? Mikä on se seikka, joka saa ihmiset lopullisesti järkiinsä ja arvostamaan niin paljon metsien merkitystä, että kulutustottumukset, lihansyönti ja turhien tavaroiden hamstraaminen muuttuu?

Kenties valtavirraksi alkaa vihdoin tulla oivallus siitä, että jokaisen onnellisuus ja hyvinvointi nähdään suoraan yhteydessä luonnon hyvinvointiin.  Onnellisuus- ja hyvinvointitutkimukset korostavatkin, että terveimpiä ja tyytyväisimpiä ovat aktivistit, luonnonsuojelijat ja muut pyyteettömästi hyvää muille tekevät ihmiset. (McTaggart 2017). Luonnonsuojelutoiminta, metsien suojelu ja metsien istutus tulisikin saada sekä poliittista että ennen kaikkea median arvostusta. Luonnonsuojelutoimintaan ja metsien suojeluun tarvittaisiin kaikki voimat, poliittisesta mediaan, yksilöistä ryhmiin. Jos nyt ei aktiivisesti panosteta metsittämiseen, metsien suojeluun, vesien puhdistamiseen ja ilman happipitoisuuteen, ihmislajin tulevaisuus on erittäin haasteellinen. Tämän sukupolven on tämä muutos tehtävä. Luonto ei voi enää odottaa.

Artikkeli julkaistu teoksessa Yrjö Norokorpi ja Timo Pukkala (toim.) Jatkuvaa kasvatusta jokametsään (s. 82–95). Joensuu: Forest Program Consulting.

Lähteitä:

Choi Wang Yong 2009. Metsäterapian tutkimus kiinnostaa Koreassa. Metsäntutkimus 4/2009, 14-16.

Haahtela, T.,Hanski, I.,Joutslahti, P., Laatikainen, T., Puska., Reijula, K., Saarinnen, K.,Vartinainen, E,E.,Vasankari.,et Virtanen, S.2017. Luontoaskel tartuttamattominen tulehdustautien torjumiseksi. Duodecim 133(1), s19-26.

Korpela, K;Ylen; Matti, Tyrväinen,L.;Silvennoinen, H. 2008. Determinants of restorative

experiences in everyday favorite places. Univ. Of Tampere.

Lehtinen,M., Salo,H., ja  Salo,A. 2012: Haltiain Kertomaa – elämän taiasta ja elämästä luonnonhenkien kanssa. Basam Books 2012  HKI
Lehtinen,M., Salo, H. Salo, A. 2013 : Wilhelmin Saunakirja Saunan taiasta. Basam Books. Hki
Lee, J.,Li,Q., Tyrväinen, L.,Tsugunetsugu, Y., Park, B-J.,Kawaga, T. Et miayzaki, Y.2012. Naure therapy and preventive medicine.In: Mfock, J.(ed.) Public Health- Social and Behavioral Health. In Tech,s.325-350.

Macy, J. 2009, Maailma rakastajana ja minuutena. Keinoja maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin torjumiseksi. Basam Books. Hki.

Piippo. S. 2008. Kasvien salaiset voimat. Helmi.

Piippo, S.2010. Suomalaiset marjat, kaikki metsän ja puutarhan lajit. Minerva.

Piippo,S.  2016.Villivihannekset. Terveyttä pihoilta, niityiltä, metsistä. Minerva.

Piippo, S. 2017 Elinvoimaa puista. Minerva

Seed, J. Thinking like a Mountain. New Society Publ. USA,CA

Simard, S. (2018) Mycorrhizal networks facilitate tree communication, learning and memory. In Baluska, F. Gagliano, M., and Witzang, G (eds.) Memory and learning in Plants. Springer.

Skolimowsky, H. 1984. Ekofilosofia. Kirjayhtymä. Hki.

Taggart, L. (2017) The Power of Eight. Hay House

Tyrväinen, L. Savonen, E-M., Simkin. J. 2017.  Luke julkaisuja 11

Wahlström, R.2008. Eheyttävä luonto. Michael kustannus. Hki.

Wahlström, R. 2016 Wellness by Loving Nature. Shantia publ. Hki.

Wahlström, R.  Et Juusola, M.2017. Vihreä Hoiva ja Kasvatus. Artemia. Hki.

Luontoyhteyden voimistaminen lasten ja nuorten leireillä – harjoituksia

Materiaalia ohjaajakoulutukseen

Taustaa

Olemme osa luomakuntaa. Selviytymisemme on täysin riippuvaista luonnon hyvinvoinnista, riittävän puhtaasta maasta, vedestä ja ilmasta sekä luonnon monimuotoisuudesta. Hälyttävät merkit kuudennesta sukupuuttoaallosta ja kolmasosan hyönteisistä katoamisesta saavat miettimään, mitä me olemme tehneet väärin kasvatuksessa ja kulttuurissa. Minkälainen kasvatus, sivistys ja eettinen filosofia ja teologia on saattanut luomakunnan sellaiseen vaiheeseen, että ihmislajin selviytyminen on uhanalainen. Ympäristökasvatuksessa, kuten monien tieteenalojen lähestymistavoissa, tieto ja hyöty ovat olleet teollisen ajan aikana valtavirtaa. On lähdettävä uudistamaan tapaa ohjata lapsia, nuoria ja aikuisia siitä, miten suhtaudutaan luontoon, mitä siellä koetaan. Painoarvoa ei anneta niin paljon tiedolle, vaan kiintymyksen, rakkauden, myötätunnon ja tuntemisen kokemuksille. Luontoyhteysharjoitteet ovat keinoja, joilla nämä ominaisuudet voivat vahvistua.

Luonnossa oleminen on keskeinen immuniteettia hoitava, mielialaa nostava ja stressiä vähentävä tekijä. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat tutkimukset ovat tuoneet esille myös sen, että luonnossa oleminen lisää keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta. Luonnossa oleminen lisää liikuntaa ja aistimaailman avartumista. Eläinkohtaamiset, joita lapsi tai nuori luonnossa saavat, kehittävät iloa, myötätuntoa sekä rakkauden ja hoitamisen kokemuksia. Monenlaiset luovuuden muodot kehittyvät luonnossa tapahtuvissa leikeissä. Majan tai hyönteishotellin rakentaminen kehittävät tilan hahmottamista ja kivistä, oksista tehdyt rakennelmat ja muut lasten luovuuden innovaatiot virittävät monenlaisia aistikykyjä. Luontoyhteys on aarreaitta mielikuvitukselle ja ilolle. Luontoyhteysharjoitteet ovat lapsista aikuisiin kehitettyjä aisteihin ja mielikuvitukseen ja sosiaalisen toimintaan liittyvä hauskoja ja usein jännittäviä tehtäviä.

Monille lapsille luontoyhteysharjoitteiden ohjaaminen auttaa löytämään kiinnostus luontoon, kasveihin ja eläimiin. Luontoyhteysharjoitteet virittävät:

-luovuutta ja ongelmanratkaisukykyjä

-itsetuntemusta sekä tunteiden ja omien arvojen tunnistamista

-kiinnostusta luontoon ja asenteiden kehittymistä luonnonsuojelua kohtaan

-keskittymiskykyä, tarkkaavaisuutta, aistitoiminnan herkistymistä

-kokonaisvaltaista hyvinvointia ja liikunnallisuutta.

Luonnosta tulee ystävä ja kumppani. Puut eivät ole enää pelkästään puita, vaan ne saavat uusia merkityksiä. Ystävyyden puu on se, jonne haluaa palata ja sitä halata.  Harjoitteiden kautta paikat ja eläimet, kasvit ja kivet saavat uusia ulottuvuuksia ja niistä tulee tärkeitä kumppaneita.

Luontoyhteysharjoitteiden ohjaaminen

Ohjaajan ominaisuuksista metsässä ja luonnossa korostuvat joustavuus, tilanneherkkyys ja luonnon tunteminen. Luonnon tunteminen ei varsinaisesti tarkoita lajien nimiä, vaan sellaista, mitä säässä, luonnossa tai metsässä yleensä tapahtuu. Kaikenlainen luontoilmiöiden ja eläinten toiminnan tarkkailu, opiskelu ja kiinnostus luomakuntaa kohtaan on elämänmittaisena harrastuksena hyvä valinta ohjaajalle. Nämä kiinnostavat lapsia paljon enemmän kuin nimet ja lajiluettelot. Koska luonnossa monta kertaa tapahtuu aivan yllättäviä asioita ampiaisen pistosta raekuuroon kesällä, joustavuus ja koko agendan muuttaminen hetkessä on mainio ominaisuus.

Keskeistä ohjaamisessa on suorittamisesta ja kilpailusta luopuminen. Kulttuurimme on niin täynnä kilpailun ja voittamisen arvoja, että monasti lapset ja nuoret kaipaavat selkeää viestiä siitä, että kaikki mitä tehdään tai koetaan luonnossa, on samanarvoista. Suorittaminen ja kilpailu eivät kuulu metsään, ei luontoon tai oikeastaan edes ihmiskunnan selviytymiseen. Yhteistyö ja auttaminen ovat keskeisimpiä luonnossa olevia ilmiöitä, aivan samoin kuin ihmistenkin parissa, jos vain sille annetaan mahdollisuus ja huomio. Ohjaajan tulisikin korostaa tätä puolta luomakunnan kokonaisuudessa.

Ohjaamisen yleiset periaatteet

Luonnon kunnioittamisen osoittaminen

On tärkeätä osoittaa luonnossa ollessa kasvien, kivien ja eläinten arvostamista, kunnioittamista ja hellää huomiota. Omalla esimerkillä koko ohjaamisen ajan on valtava merkitys. Monelle on tuttua repiminen tai huutaminen ja eläinten häiritseminen. Ohjaaja onkin joillekin ensimmäinen, joka näyttää, miten hiivitään ja ollaan aivan hiljaa eikä häiritä eläimiä. Jos ne ovat lemmikkejä, miten niitä silitetään ja paijataan. Roskaaminen on suuri suru, ja siksi ohjaaja tuo esille sen, miten voimme kaikki auttaa luontoa huolehtimalla roskista tai keräämällä roskia. Samoin monet kulutustavaramme, joita emme tarvitse, roskaavat ja kuluttavat luontoa. Ohjaajalla onkin suuri mahdollisuus tehdä merkittävää konkreettista ympäristökasvatustyötä metsässä tai lähiluonnossa.

Turvallisen ilmapiirin luominen

Turvallisen ilmapiirin luominen on toinen tärkein ohjaajan taito. Kun lapsi tai nuori kokee olonsa turvalliseksi ryhmässä, hän pystyy aidosti kokemaan ja nauttimaan. Monilla on pelkoja ja siksi alussa on hyvä kertoa erilaisista luonnossa ja metsässä olevista peloista ja kysyä niistä. Samalla tuodaan esille se, miten Suomen luonto on turvallinen ja, jos pelottavia asioita on, esim. käärmeet, hyttyset, niin miten näihin pelkoihin voi varautua. Koska metsässä ja luonnossa usein tunteet avautuvat, on hyvä olla nenäliina mukana – ja tietenkin ensiapuvälineet. On myös etukäteen hyvä selvittää, millaisessa paikassa ollaan ja kartoittaa vaarapaikat, montut, rantojen syvyys jne. Koska luonnossa eksyy helposti, on hyvä sanoa rajat alueelle, missä ollaan ja ottaa mukaan pilli tai kello, jossa on kuuluva ääni. Jos on hyvin avara metsäalue, ohjeet usein unohtuvat. On hyvä tarkkailla, minne kukin ryhmästä menee ja selostaa tarkoin, missä voi liikkua. Ja toki turvallisuutta lisää selkeät pukeutumisohjeet, jolloin epämukavuus vähenee, samoin pelot kylmästä, hyttysistä yms.

Hyväksynnän osoittaminen

Ohjaamisessa on tärkeätä myös hyväksyä kaikki, mitä ohjattavat ilmaisevat kunnioituksella, rauhallisuudella ja kiitollisuudella. Koska harjoitteet avaavat usein aivan yllättäviä tunteita, tarinoita ja tapahtumia, on hyvä varautua kaikenlaisen ihmeellisenkin asian hyväksymiseen. Se samalla ohjaa tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden kehittymiseen. Jos jotain todella yllättävää tapahtuu voi jälkikäteen selvittää asiaa ja palata siihen ryhmän kanssa. Vapaaehtoisuus ja toisen mielipiteen kunnioittaminen ovat harjoitteita annettaessa ensiarvoisen tärkeäitä. Jos jokin harjoite ei tunnu hyvältä tehdä, voi kysyä; mitä jos tehtäisiin tällainen leikki tai toiminta?

Rauhallisuus; riittävä aika on keskeistä

Olemme oppineet suorittamaan ja kiirehtimään. Luontoyhteysharjoitteet ovat poisoppimista tästä luomakuntaa ja ihmistä rasittavasta läksystä. Varaa riittävästi aikaa harjoitteen tekemiseen. Puun luona voi olla kymmenenkin minuuttia tai enemmän, idea ei ole se, että heti tullaan takaisin, kun puu on löytynyt, vaan ohjataan siihen, että vasta kun pilli tai kello soi, niin tulkaa voimapuun luota takaisin. Ajan antaminen onkin muutosta aiheuttava tekijä. Kun on todella aikaa seurustella puun tai eläimen kanssa tai tarkkailla luonnon ilmiöitä, niin pääsee syvemmin niitä tuntemaan ja oivaltamaan. On hyvä myös antaa aikaa palautteille ja keskusteluille. Kun mennään katsomaan toisen voimapuuta, ollaan siellä rauhassa. Pari kolme harjoitusta päivän aikana on usein sopiva määrä, koska harjoitteet vaikuttava niin syvästi.

Seuraavana joitakin luontoyhteysharjoitteita, jotka ovat erityisen sopivia lapsille ja nuorille. Harjoitteita voi keksiä lisää itse tai pyytää lapsia tai nuoria keksimään. 

Luontoyhteysharjoitteet

1. Voimapuu, ystävyyden puu, kutsuva puu

Pyydä kulkemaan rauhassa itsekseen puhumatta muille tunnustellen ja etsimään oma voimapuu tai ystävyyden puu tai puu, joka kutsuu tai joka on kuin sinä itse.

Kun se on löytynyt, niin rauhassa ja hiljaisuudessa tunnustele, katsele, halaa, ihmettele puuta. Voit myös kysyä puulta jonkin asian, joka askarruttaa tai voit myös kertoa puulle, mitä haluat. Voit ehkä mennä maate puun alle ja ihailla sen oksia ja hiljentyä omalla tavalla. Voit myös kirjoittaa puulle runon, asian tai laulun ja laulaa puulle. Kiitä puuta, kun palaat muiden luo.

2. Aistiharjoituksia.

Pyydä ryhmää kävelemään perässäsi hanhenmarssia. Kerro aluksi, miten hauskaa on keskittyä erityisesti yhteen aistiin luonnossa. Kävelytä ryhmää noin 10 minuuttia pyytäen keskittymään ensin näköaistiin, sitten kuuloaistiin, tuntoaistiin ja hajuaistiin. Kun ryhmä kulkee tunnustelemalla oksia, puita, lehtiä, kukkia, kiviä jne. ohjaa näyttäen mallia. Sivele hellästi lehtiä, puun pintaa ja osoita miten herkästi niitä tulee koskettaa, ei repien ja raastaen. Tuoksukävelyn aikana näytä miten kaarnakin tuoksuu ja puiden oksat.

3. Anna lahja parille

Jakautukaa pareihin. Ohjeista jokaista etsimään parille lahja luonnosta. Kerro rajat, millä alueella liikutaan. Kun on valmis, tulee sovitulle paikalle. Kun molemmat parit ovat valmiita, he vaihtavat lahjoja. Lahjan voi myös antaa niin, että saajalla on silmät kiinni ja hän saa ensin tunnustella ja arvata, mikä lahja on. Tätä harjoitusta varten on hyvä kerrata jokamiehenoikeudet eli mitä luonnosta saa kerätä.

Teksti: Riitta Wahlström